Welcome to my blog

Welcome to my blog

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Stadissa vapun viettoa viettämässä♥

Wazzzzaaaap!

Mahtavaa vappua kaikille tasapuolisesti! Mulla lähti oman vapun vietto mahtavasti käynttiin. Suuret kiitosket parhaalle kaverille Tanjalle joka Teki tästä päivästä ikimuistoisen ja sellaisen jonka haluan kokea uudestaan :) Tässä teilekkin pientä "Maistiaista" tästä päivästä! Mulla jatkuu ilta editoinnin ja kuvailunparissa, koska Minä typerys olen unohtanut kokonaan kuukauden suosikit!!!! >_______< ;
Mutta Etteköhän te saa sen huomenna julki!♥♥♥♥


Stadissa oli kyllä todella mahtava meininki ja siitä sai oikeasti iloa päivään :) Toivottavasti nautitte täsät videosta.

Nähdään seuraavan postauksen parissa♥

♥:Pauski

perjantai 29. huhtikuuta 2016

WHAT A FEELING #1


 Kaikki varmasti ne tekaistut elokuva kohtaukset, jossa päähenkilö laittaa musiikkia korvilleen ja eläytyy omaan maailmaansa. Välillä toivoisin, että itsellänikin olisi sellaisia hetkiä. Välillä on niin kiire, että ei vaan kerkiä ottamaan sellaista omaa hetkeä. Mutta tänään olen päättänyt ottaa sellaisen hetken illalla.

olen luonnut itselleni jo valmiiksi sellaisen fiilistely soittolistan Spotify:hyn.  Soittolistaltani löytyy Nikke Ankaran uusin biisi "Ettei Nyt Vaan Sattuis Mitään". Ulkomaista musiikkia on esim: Diddy:n "Coming Home".

Nyt jokainen lukija voisi lähetellä tähän kommentteihin Q&A kysymyksiä!!! :DD
Mutta ei mulla muuta, Nähdään taas seuraavan postauksen parissa ♥

♥:pauski

torstai 28. huhtikuuta 2016

The Inspired Room

WAZZAAAAAAP!!



Päätin nyt huoneen siivouksen kunniaksi tehdä ”The Inspired Room” postauksen. Itse olen hyvin inspiroitunut huoneeni pienistä sisustus elementeistä. Tietenkin minun opiskelijabudjetilla ei mitään kummallisuuksia saada aikaiseksi, mutta pienetkin asiat voivat tuoda kivoja yksityiskohtia huoneeseeni. Laittelen tähän yhteyteen kuvia hankinnoista, joita olen hankkinut huoneeseeni.



Ostin kuvassa esiintyvät taulut IKEAsta pari vuotta sitten. Kun ostin noi taulut sellaisina setteinä. Siihen kuului New York, London ja Paris. Minulla tuli hirmuinen himo laittaa lisää jotain näihin tauluihin liittyen. En muista nyt tarkkaan, mikä oli kaupan nimi, mutta löysin vahingossa taulun teemoihin sopivat kellot. Päätin, että laitan kellot tauluihin kuuluvien kaupunkien aikaan. Itse olen tykännyt todella paljon ideasta ja olen saanut kavereilta todella paljon positiivista palautetta tauluihin ja kelloihin liittyen.



Toinen todella tärkeä osa huoneeni sisustusta on Sänkyni ja siihen kiinnitetyt valot ja koristetyynyt. Minusta ne on mukavan persoonalliset ja sopivat todella hyvin huoneeni tyyliin. Sänky on ostettu 4-vuotta sitten Askosta. New York tyynyt ovat myöskin askosta ostettu jokunen vuosi sitten. Tähtityynyt ostin jostain sisustusliikkeestä.  Muistan vain, että yksi tyyny maksoi about 20 €. Minulla on noita tyynyjä 4 kpl ja olen todellakin tykännyt niistä. Tietenkin New York tyynyt tuovat kivaa tyylittelyä lisää sänkyni päälle.


Sänkyyni kiedotut valot ovat olleet minun pelini ympärillä, mutta sitten kyllästyin siihen ja sain mahtavan idean siirtää ne minun sänkyni ympärille.


Jotkut varmaankin miettivät, miksi tein huone postauksen? Syy siihen on se, että siivosin huonettani tänään useamman tunnin ja en ehtinyt editoida DIY videota. Joten halusin sitten tehdä tälläisen postauksen.


Kiitos, että luit tämän!♥  Nähdään taas seuraavan postauksen parissa!

♥: Pauski










keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Yksi suurimmista unelmistani♥

WAZZZAAAP!

Minulla on ollut pitkäaikainen unelma matkustaa Yhdysvaltoihin ja joskus varmasti matkustankin sinne♥ Haluaisin käydä New Yorkissa, Kaliforniassa, Los Anglesissa. Minulla on tällä hetkellä suunnaton matkakuume ja haluaisin vaan HYPÄTÄ lentokoneeseen ja lähteä tutkimaan mailmaa!

Haluaisin, että kaikki jotka ovat käyneet jenkeissä, kertoisivat siitä kokemuksesta ja muuta :) Mutta tohon alas saa laittaa myös kaikki muutkin lukijat jotain matkustamiseen liittyen, esim. Onko matkakuumetta ja missä on käynyt ja muuta :)

Itse jos pääsisin Jenkkeihin, asioita joita tekisin siellä olisi, SHOPPAILU, Paikkojen tutkiminen, rannoilla käyminen ja näiden paikkojen valokuvaaminen.

Erityisesti haluaisin päästä sellaisiin paikkohin josta saa sellaisia unelma kuvia. Koska kaikkihan tietävät että minulle valokuvaaminen on hyvin tärkeetä.

Nämä kuvat on otettu WE HEART IT ja linkit löytyvät alhaalta. :D

Toivottavasti täältä lukijoista löytyy joku sielun sisko tai veli, joka himoaa jenkkeihin lähdöstä joskus tulevaisuudessa :D

Kiitos että luit tämän postauksen! Nähdään taas seuraavan tekstin parissa.




Kuvien linkit:
http://weheartit.com/entry/229311438/search?context_type=search&context_user=ohnoitissabine&page=2&query=traveling+usa
http://weheartit.com/entry/223880818/search?context_type=search&context_user=alinka51&page=5&query=traveling+usa
http://weheartit.com/entry/222425416/search?context_type=search&context_user=lindseystomp&page=5&query=traveling+usa

Vielä sellaista että mua voi seurata

Instagrammissa ja twitterissä:
@ _pauski_

ei mulla muuta

♥:Pauski


sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Graffiitit on se juttu!

Wazzzzaaaap!

Kävin tänään kaverin Tanjan kuvaamassa graffiittiseinää vasten! Minusta kuvat joita otimme, niistä tuli todella hyviä ja graffitit toivat kuviin aivan uutta ilmettä! Kiitos Tanjalle, joka auttoi minua kuvamaan ja toivottavasti tykkäsit itsekin minun ottamista kuvistani! Kertokaa te, mitä mieltä olette näistä kuvista ja löytyykö stadin suunnalta jostain hyviä graffiit valokuvaus paikkoja, koska olen tanjan kanssa tulossa sinne kuvaamaan.

Muutenkin een tämän viikon aikana lisää mielenkiintoisia postauksia, Ja my day:täkin on luvassa, mutta mikä päivä se on teille yllätys :D

Olen muuten super tyytyväinen, että olen saanut paljon lukijoita lähiaikoina ja mun blogi on saanut todella paljon hyvää palautetta, voin luvata sen, että siihen FRESH #1 tulee jatko-osa, koska siitä tuli todella paljon postiivistä palautetta ja siihentä johtuen  haluan tehdä tekstille jatkoa.


Olennyt vaihtanut blogini fontin teidän pyynnöstä, toivottavasti se on mukavampi nytte lukemisen kannalta. Minulle saa jatkossakin laittaa kehitys ideoita ja muutakin, jotta pystyn pitämään tätä minulle mielenkiintoisena asiana ja saan teidät  viihtymään tekstieni parissa. Joten en voi sanoa muuta, kuin kiitos suuresti teille lukijoille :)

Nähdään taas seuraavan postauksen parissa!♥


♥:Pauski



lauantai 23. huhtikuuta 2016

ASIAA LIITTYEN BLOGI TIIMIIN!

Wazzzaaaaap!

Hei nyt kaikki lukijani! korvat ja silmät on nyt tarkkana eiks niin? :D Eli nyt sulla on mahdollisuus osallistua Blogitiimiin. Itse en ole se joka valitsee ihmisiä blogitiimin jäseneksi. Laitan tähän loppuun hänen sähköposti osoitteen niin voisi sitten laittaa viestiä :). Tiimiin haetaan mukaan 17-22- vuotiaista bloggaajia. Muistaakseni muuta kriteerejä asian suhteen ei ollut! :D  Laitan tähän liitteenä nyt jempun julkaiseman viestin joka liittyyn asiaan!


"Heissulivei kaikille! Olen yrittänyt kerran aiemminkin perustaa omaa blogitiimiä, mutta silloin en saanut riittävästi halukkaita, joten kokkeillaanpas nyt uudelleen. Hakusessa olisi 4-8 mukavaa ja positiivista bloggaajaa. Tiimin ideana olisi tutustua uusiin ihmisiin, saada mahdollisesti blogikavereita/ystäviä, jakaa bloggaamiseen liittyviä asioita ja bloggausideoita ja mitä muuta nyt keksitäänkään. 

Olen itse 19-vuotias lifestyle bloggaaja. Olen pitänyt blogiani yhteensä 5 vuotta, mutta pitänyt pitkiä ja lyhyitä taukoja, mutta olen palannut taas bloggaamisen pariin ja tällä kertaa en aio lopettaa :D Etsin tiimiin 17-22 vuotiaita bloggaajia. Muuten minulla ei kauheasti ole kriteerejä. 

Jos kiinnostuit, niin ota minuun yhteyttä sähköpostilla. Osoite on jemppuu(at)outlook.com
Kerro viestissäsi itsestäsi, blogistasi, kiinnostuksen kohteistasi, kauanko olet blogannut, miksi haluaisit tiimiin mukaan ja mitä toivoisit tiimiltä. Älä unohda laittaa blogiisi linkkiä ;) 

Jos tulee jotain kysyttävää blogitiimiin liittyen, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Toivottavasti kiinnostuneita löytyy riittävästi ja saadaan huippu tiimi kasaan!"

Eipä tässä muuta, me nähdään taas seuraavassa postauksessa :)

♥:pauski

torstai 21. huhtikuuta 2016

Festarityylit ovat kesänkuuminta!

FESTARIIIIT!!!♥

Kaikki tietää sen viiliksen, kun festarit lähestyy ja kaikki tuntuu rullaavan. Kuvat on sitten otettu We Heart It sivustolta.

Tulevan kesän festarityyli koostuu hapsuista, mokasta ja pitsistä. Nappaa parhaat asuideat Coachella-festareiden julkkisvierailta. 







Kesällä festarit ovat kaiken koho kohta, siellä päästään siihen fiilikseen ja tunnelmaan. Festareilla hysteeriset fanit pääsevät tapaamaan idoileitaan.

Tyylejä on niin monenlaisia ja monen värisiä. Itse rakastan nähdä kuviafestareista, koska ihmisillä on todella upeita vaateita ja kampauksia.

Festarit tuo sen kesän ja nyt vaan odotellaan festarikauden alkua jotta päästään juhlimaan ja viettämään hyvä kesä!





Kommetoi tähän alas oma festari kokemuksesi tai millaista sinulla oli siellä päällä tai sitten vaan jotain festareiin liittyvää!

♥:Pauski

○5 Morning hacks to feeling fresh #1○

Kaikki miettii varmasti aikasin aamulla, " saanko vielä viisi minuuttia." Mutta sen ei tarvikse olla onneksi aina niin vaikeeta.

Jaan teille nytte muutaman hyvän niksin, jolla voi aamulla herätessäänkin tuntea itsensä freshiksi ja pirteäksi.

1. Huuhdo kasvosi heti herättyäsi viileällä vedellä:
Tämän avulla saat heräteltyä itseäsi vielä unesta ja olosi piristyy yllättävänkin nopeasti. Toinen hyvä asia on siinä, että kylmävesi aamulla tiukentaa ihoa ja hävittää silmäpusseja. Tietenkään ei se ihmeisiin pysty, mutta siitä on varmasti hyötyä.

2. Kahviriippuvuus:
 On todettu, että kahvin kofeiini on kokuttavampaa, kuin jotkut kieletyt huumeet. Tästä johtuen jos juoat säännöllisesti aamulla kahvia ja sitten tulee aamu kun et kerkiä jouda sitä mukia kahvia, elimistö on tuntenut jo herätessä kofeiinin vieroitusoireita. Tämä aiheuttaa sen, että olet aamulla hitaalla päällä ja mikään ei tunnu onnistuvan ja olosi on muutenkin tukala. ( Kaikki kahvi riippuvaiset tietääkin sen.)

3. Kuuntele musiikkia joka virkistää ja saa sinulle hyvän olontunnetta:
Kaikki tietää, kun kuuntelee aamulla spotifyä/ youtubesta sellaista virkeistävää musaa joka saa sinut hyvälle tuulelle. Tätä minun ei tarvitse edes perustella :)

4. Tärkeintä on se, että liikut päivien aikana, koska se virkistää kehoa ja laskee stressiä:
Liikunta on todella tärkeetä. siitähän kaikki aina jankuttaakin. Mutta tosi asiassa kun keholla tekee asioita ja siitä sää omaa hyvänoloa, sillä tavalla sinun on mkavampi herätä seuraavana aamuna, koska tiedät että teit eilen hyvän treenin. Aamuisin on myös suotavaa venytellä ja ottaa silleen pientä liikuntaa.

5. tärkeintä on nousta heti:
Jos jäät joka aamu makamaan sänkyyn, se ei auta ollenkaan. Koska siitä tulee entistä väsyneemäksi ja nouseminen hankaloituu heti. Tärkeintä on siis rahtaa se persauksen ylös sängystä ja ottaa mukaan päivään hyvää mieltä!♥



Kiitos kn luit loppuun asti:) mitäs mieltä olit? kaipaan kommentteja tohon alas!♥

♥: Pauski









maanantai 18. huhtikuuta 2016

MY DAY ja Muuta säätöä ♥ (VLOG)

WAZZZZAAAAAP!

mitäs te? lyhyt ja ytimekäs kysymys, mutta siihen on varmasti helppo vastata :D mulla on itselläni on mennyt ihan fine! :D Mitäs on pitänyt tehdä teille DIY Video nyt viikon ajan, mutta tätä tietokoneen kanssa tappelua... koska mun videon mokkas ohjelma käy niin hitaalla, et sillä ei saa mitään aikaisksi. nyt kuitenkin sain tehtyä videota taas ja toivottavasti monet teistä innostuisi tästä. Olen välillä miettinyt katsookohan mun blogia ketään sellainen joka halaisi tedä jonkun yhteistyö postaus jtn, esim videon modossa? No nyt se mahdollista, eli laitoin tohon renaan yhteydenotto jutskan, niin siihen voi sitten laitella mulle viestiä. Itse tekisin mieuulsti yhteistyö jututja. Myös täällä jos on bloggaajia jotakin olisi kiinnostneita tekemään Blogitiimi tyylillä, niin voisi laitella toon yhteydenotto juttun mulle vähän viestiä. ja totta kai tohon alas saa myöskin kommentoida. tässä kuussa on vielä paljon luvassa blogiini, ja ideoita on suunnitteilla, mun täytyy vaan saada aikaa toteuttaa ne!

Käytiin tanjan kanssa Cafe Laurissa kahvilla♥
Pitkästä aikaa muulta tulee enemmän tekstiä!♥ mahtava tunne sen takia! muistattehan katsoa myös videoni? Laittelen tähän myös vähän kvia, koska olen innostunut valokuvaamaan sillä mun Nikon D5300 kameralla!


AINIIIIINN!!!!! meinas unohtua, eli laittakaa tähän alas EHDOTTOMASTI jokainen ainakin se yksi Q&A kyssäri, koska sellaista on luvassa!♥ ja otta videosta tulee hyvä, siihen tarvitaan kiperiä kyssäreitä :D

Mutta tässä eilisen MY Day:




Kiitos, että katsoit! nähdään taas seuraavassa postaksessa

♥:PAUSKI

maanantai 11. huhtikuuta 2016

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

My Day 10.4.2016 vlog

Wazzaaaaap!



Tervetuloa taas blogin pariin! toivottavasti nautitte, heitelkää mulle MP:tä tästä videosta




Kiitos kavereilleni jotka, autto mua kuvaamaan tänään kuvia! niistä tuli tosi hyviä! ilsäilen niitä IG:hen @_pauski_ ja @landy_photos

♥:Pauski

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

9 asiaa joita et ehkä tiennyt

Wazzzzzaaap!

Asioita joita et tiennyt, en tiedä mistä tää idea tuli, muitta mulle oli tullut pyyntöjä siitä, että tekisin enemmän lörpöttely videoita! joten tässä se on! 9 asiaa, joita sinä et välttämättä tiennyt! laittakaa lisää toiveita, otan niitä mieluusti vastaan!



Muistakaa tarvitsen Q&A kyssäreitä!

♥:llä pauski

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Stadi MYDAY VLOG♥

WAZZZZAAAAP!


Tässä tää mun lupailema my day stadista. Laittakaa kommenttia alas, jos piditte ( saa myös kertoa kehittys ideoita!) mutta toivottavasti nautitte ja nähdään taas seuraavan postauksen parissa!♥




♥: Pauski

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

DIY VLOG

Heipsan!


Uusi kuva videoita varten!♥
Juuh se on taas tälläinen vlog! mulla on tullut hirveä innostus tehdä video blogeja!♥ kiitos teidän, olen saanut motivaatiota jatkaa niiden tekemistä! Päätin tänään harrastaa DIY videon tekemistä, koska sitä oli jonkun verran toivottu! Minun DIY osottautui itselleni mukavaksi puuhaksi, siihen, että sain sen valmiiksi, meni puoltoista tuntia, mutta hyvänä asiana on se , että teille on vaan 4 min video lyhenne. Pahoittelut huonosta kamera kulmasta, se parantuu tollaisissa videoissa, kunhan saan hankittua sen kamera jalustan!♥ Mutta toivottavasti tykkäätte ja viitsítte katsomisen jälkeen kommentoida ja laittaa mulle uusia DIY ideoita. Otan niitä avoimesti vastaan ♥


Kiitos, että katsoit!♥

♥:pauski

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kuukauden suosikit♥ VLOG♥

Wazzaaap!


Mitäs teille kuulluu? Itselleni todella hyvää! Päätin tehdä vaihteeksi VLOGIN joten toivottavasti nautitte Kuukauden suosikeista♥ Laittakaa mielipidettä alas ja heitelkää myös Q&A kyssäreitä! KIITOS!♥







♥: Pauski